Näytetään tekstit, joissa on tunniste villasukat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste villasukat. Näytä kaikki tekstit

lauantai 27. helmikuuta 2010

Vihdoinkin valmiita töitä

Eilen havahduin siihen omituiseen olotilaan, ettei yksikään neulomus ollut kesken...! Siis päättelemättä ja viimeistelemättä tottakai montakin, mutta neulominen oli saatettu loppuun joka ikisen kohdalla. Joten puikoille oli saatettava putkisukat (uusi kokemus), koska en vain osaa olla ilman keskeneräistä työtä. Siis ristipistotöitähän ja virkkauksia mulla on useampikin kesken, mutta niitä on vaikea tehdä noiden kahden hulivilin kanssa. Neulominen on kuitenkin pääsääntöisesti sen verran "yksitoikkoista", että mallia ei tarvitse koko ajan silmäillä, jos ollenkaan. Joten kaikki virkkaus- ja ristipisto-jutut on yleensä varattu lasten nukkuma-ajoille. Mutta siis tässä valmiita töitä:



Tässä esikoiselle valmistuneet perussukat. Langasta ei mitään tietoa, muuta kuin että muistan ostaneeni sen v. 2002, tarkoituksena tehdä siitä itselle joku neule. No, on hieman tuo maku muuttunut, enää en moisen väristä tekelettä laittaisi muuten kuin jalkaani :D Ja tuosta samaisesta langasta on siis nyt putkisukkakin tekeillä.

Mutta tässä virkkaamani kämmekkäät, jotka sain viimeinkin yhditettyä. Tässä kuva kämmenselästä:


Tässä kuva samasta puolesta sisäpuolelta:



Tarkennan vielä, että ovat eri väriset toiselta puolelta, tässä hieman epäselvä todiste siitä:



Lankana käytin Puron Jäätynyttä karpaloa. Ostaessani ajattelin siitä jonkinlaista huivia tai volangia, mutta tuo kaikista pinkein tökkäsi siinä vaiheessa. Sitten kun löysin kivan käsineiden ohjeen, ajattelin että tästä langastahan tulisi kivat kämmekkäät. Eikä se pinkki haittaa muuten, koska nuo kaikki muut värit on mun "omia" :)

Olympianeulekin on siis neulomisen osalta saatettu loppuun, kappaleen ompelu ja reunan virkkaus vielä uupuu. Puro-ponchon olen saanut pääteltyä, enää pitäisi ommella sauma. Karuselli-kaulaliina valmistui eilen, otan siitä kuvia tänään, kunhan se on kuivunut kunnolla. Kiva siitä tuli, hieman harmittaa kun lanka loppui vähän kesken, enkä saanut kunnollisia hapsuja. Mutta ehkä voin elää sen asian kanssa...tai lisätä hapsuja jostain toisesta langasta.

Meillä oli pieni yhteenotto esikoisen kanssa yksi päivä, hänellä on tällä hetkellä kova tarve apinoida dvd:istä kohtauksia omiin leikkeihinsä. Viimeisin oli kohtaus Muumeista, jossa käydään mutasotaa. No hänen versionsa olisi viskellä ns.leikkiruokia (ok, kevyitä mutta silti kovia) pikkusiskon kanssa toisiaan vastaan. Pidin vähän kovemman puhuttelun, jonka perässä tuli uhkaus ottaa dvd pois, jos hän ei ymmärrä mitä siitä saa kopioida leikkiin ja mitä ei. Tyttö kääntyi minuun päin, katsoi niin häijysti kuin osasi ja tokaisi: "Sitten minä otan sinun neulomukset pois!". Kyllä loksahti leuka auki, menin ihan sanattomaksi, koska osui ja upposi. Oli naurussa pidättelemistä, kun kerroin kohtauksen miehelle :)

perjantai 12. helmikuuta 2010

Kuulumisia

Pari päivää on mennyt täydellisesti haahuillessa, mitään kauhean järkevää en ole osannut tehdä. Tekstikin on nyt saanut olla koskemattomana pari päivää, kun en ole räkäisenä jaksanut siihen oikein keskittyä. Pari kirjaa olen kuitenkin saanut luettua, ensimmäisenä 'Seitsemän kellon salaisuus'. Lopputulos oli yllättävä, mutta kirjana ei ollut kyllä Christien parhaasta päästä. Toinen kirjoista oli 'Kuolema ilmoittaa lehdessä'. Hyvä kirja, mutta loppuratkaisun muistin loppupäässä; olin tuon kirjan lukenut joskus aikaisemminkin.

Tässä pari päivää sitten valmistuneet villasukat:


Tein ne kaksinkertaisella langalla Nallea käyttäen. Väreinä siis beige ja farkunsininen. Molemmat olen ostanut ajatellen, että ovat kivan värisiä, mutta mieli on muuttunut matkan varrella. Enää en tykkää kummastakaan väristä, onneksi yhdessä näyttävät ihan hyviltä villasukkina :) Eilen aloittelin kaulaliinaa 8mm puikoilla Karuselli-langasta. Ihanan pehmoista lankaa on, eikä pitäisi kutittaakaan, kun on kokonaan tekokuitua (mun iho varsinkin kaulasta, on aika herkkä kutiamaan). Malli on vain hieman hakusessa, jonkinlaista pitsi-neulosta tuo on langankiertoineen, en vaan vielä osaa sanoa miellyttääkö mun silmää tarpeeksi. Tänään ajattelin aloittaa myös boleroa Tennessee:stä olympialaisten kunniaksi. Vaikka en sinänsä mihinkään neuleolympialaisiin osallistukaan, tykkään jäljitellä oman ehtimisen mukaan muiden ideoita :) Elikä tarkoitus siis tehdä tuo bolero alusta loppuun asti olympialaisten aikana. Työ ei sinänsä iso ole (vaikka sisältää neulomista ja virkkausta), mutta saa nyt nähdä, saanko sen oikeasti valmiiksi tuossa ajassa.

Äiti kävi hamstraamassa mulle taas ale-lankoja, lankavarasto on nyt siis saavuttanut huikean 7,7 kilon (epävirallinen tulos tosin). Jännä juttu vaan, että silti tuntuu siltä, että lisää lankoja on pakko ostaa. Ok, yli puolet tuosta määrästä on yksittäisiä keriä/vajaita keränöttösiä, joiden kohtalo on päätyä villasukiksi/lapasiksi joku kaunis päivä. Siksi musta varmaan tuntuukin, että kunnollisiin, isoihin neuleisiin pitäisikin käydä ostamassa lisää lankaa... Mies ei oikein ymmärrä mun ajatuksenjuoksua, mutta tuskin olen ainoa näin ajatteleva naisihminen :)

Kiva Mari kun kävit kommentoimassa, taisitkin olla ensimmäinen tämän uuden blogin lukija! :)