Mitään valmista en ole saanut (vieläkään) aikaan käsityö-rintamalla, tosin viime päivät on tuntuneet taas tosi hektisiltä. Kuitenkin eniten nautin niistä päivistä, jolloin ei tarvitse lähteä mihinkään tai tehdä mitään kummempaa.
No lankavarastoa olen kuitenkin saanut taas kerran kasvatettua, eilen 800 grammaa ja tänään 200 grammaa. Eilen tuli hamstrattua Puro batik:ia Minimanista, oli sen verran edulliset hinnat muiden kauppojen hintatasoon verrattuna. Tänään sitten kävin uudestaan Minimanissa, ja mukaan lähti 200 grammaa Rose mohairia, nimen omaan sitä värisävyä, jonka tuotanto on jo lopetettu. Sain tänään hankittua myös 50 litran laatikon langoille, nuo edelliset ovat jo tupaten täynnä, eikä kaikki niihin mahdukaan.
Tekstin tuotosta olen nähnyt nyt parina yönä unta, itseasiassa keksin ratkaisun viime yönä unessa. Tai ainakin sellaisen tärkeän juonen käänteen, jota tulen varmasti jollain tavoin käyttämään. Mutta nyt lankojen järjestelyyn :) Siwasta ajattelin vielä ostaa tarjouksesta 7 veljestä, mutta Euromarketin Nalle-tarjous saa nyt mennä minun puolestani ohi :)
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Rose mohair. Näytä kaikki tekstit

torstai 18. helmikuuta 2010
maanantai 15. helmikuuta 2010
Lankahamsterin kootut kertomukset
Itsesäälin suossa tuli näemmä eilen uiskenneltua enemmänkin :) Olen monella tavalla todella mustavalkoinen ihminen, enkä monestikaan näe metsää puilta. Elämä nyt kuitenkin vain on. Sen voi ottaa avosylin vastaan sellaisena kuin se tulee, tai käydä loputonta taistelua väistämätöntä vastaan. Sitä kun vaan oppisi hyväksymään sen asian, että vaikka periaatteessa jokaisella ihmisellä on oman onnensa avaimet, ovat mahdollisuudet hyvin rajatut. Elämällä kun ei ole aina tapana ottaa huomioon ihmisen toiveita siitä, kuinka sen elämän pitäisi mennä.
Lankahamsteri minussa pääsi taas esille, tuli juostua eri kaupoissa "ostoksilla" :) Löysin 350g Puroa (Revontulet-väriä), 150g Luxus cotton:ia, 50g Rose mohairia ja 200g Tennesseetä. Näin ollen lankavarastoni kasvoi 750 grammaa... Nyt siis ollaan reippaasti yli 8 kilon; veikkaan arviolta n. 8,3kg. No, jos hieman saan selittää, niin Puro oli erittäin hyvässä tarjouksessa Euromarketissa. Tuo Revontulet ei ole lempparini niistä väreistä, mutta hamstrasin sitä tulevaisuutta silmällä pitäen. Tuo Puro on niin ihanaa neulottavaa, että teen tuosta vaikka patalappuja huovuttamalla jos en muuta keksi. Luxus cotton päätyi koriin sillä, että olin aiemmin löytänyt tarjouksesta tuon merkin vihreää sävyä, mutta sitä yksistään on aivan liian vähän, jotta voisin siitä mitään tehdä. Tuokin oli alennuksessa, joten siinä myös toinen syy. Rosen otin siksi, että tuo oli viimeinen kerä sitä vaaleanpunaisen sävyä, jonka tuotanto on nyt ilmeisesti lopetettu. Pitää vielä käydä kaupoilla katsomassa, jos jostain sitä väriä löytäisin. On meinaan ehdottomasti yksi lemppareistani ja on todellinen harmi, jos sitä ei jatkossa tule saamaan enää mistään. Tennessee tuli ostettua siksi, että tuohon olympianeuleeseeni tarvitsen hieman lisää lankaa, nuo varastossa olevat ei riitä reunuksen virkkaamiseen.
Nyt tuo kuopus huutaa kuin sikaa tapettaisiin, joten tässä tämän iltaiset turinat :)

Tunnisteet:
lankavarasto,
Luxus cotton,
pohdintoja,
Puro,
Rose mohair,
Tennessee
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)