Näytetään tekstit, joissa on tunniste 2011 goals. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste 2011 goals. Näytä kaikki tekstit

perjantai 8. heinäkuuta 2011

Ice Wind SK and goals for 2011

Sain melkein koko sivun valmiiksi, tosin yksi väri jäi puuttumaan, joka minulta puuttuu vielä kokoelmastani (anteeksi painaumat Q-snapseista):

I finished almost the whole page, except one colour, which I don't have yet (sorry for the wrinkles of the Q-snaps):


Koska puolet vuodesta on kulunut, on varmaan aika kerrata tavoitteita tälle vuodelle, sekä mitä niistä olen
tähän mennessä onnistunut saavuttamaan. Tässä blogissa asetin vain kaksi tavoitetta; 1. saada Titania valmiiksi 2. saada ensimmäinen HAED-malli valmiiksi. Näistä ensimmäinen on jokseenkin mahdollista vielä saavuttaa, mutta toista en tule tänä vuonna saamaan aikaiseksi. Johtuen lähinnä siitä, että en jaksa keskittyä yhteen malliin niin pitkäksi aikaa. HAED BB:lla laitoin tavoitteeksi tehdä neljä lisäsivua SHH Now:sta (yhteensä olisi kahdeksan sivua pisteltynä), tehdä kolme ensimmäistä sivua Fragile Heartista, tehdä ensimmäinen sivu valmiiksi A Bunch of Love:sta sekä ensimmäinen sivu Intermission:ista. Tässä kuvat edistymisestäni (vasemmalla kuva vuoden 2010 lopussa ja oikealla tuorein kuva työstä):

Because the first part of the year 2011 has gone, it's probably time to think what was my goals for this year and what I've achieved. First of all, I set two goals in my blog; 1. finish Titania 2. finish my first HAED. I can achieve the first one, but the second won't be done this year, I'm way too impatient and don't want to concentrate on one chart for too long. On HAED BB I set four goals, first was four more pages on SHH Now (total will be eight pages), finish three pages of Fragile Heart (new start), finish the first page of A Bunch of Love and finish the first page of Intermission. And here are my progress pictures (the pic on the left is at the end of year 2010 and on the right is a current picture):



Titania (I've done her a lot more than the pic on right)



SHH Now (1½ pages left)




Fragile Heart (1½ pages left -a new start)



A Bunch of Love




Intermission (the before pic is a poor quality, sorry)

Ja tässä edistymiseni niissä töissä, joihin en laittanut tavoitteita (vasemmalla kuva vuoden 2010 lopulta ja oikealla kuva siitä, miltä työ nyt näyttää):


And here are my progress pictures of the WIPs which I didn't set any goals (the picture on left is how it was at the end of year 2010, and the pic on right is how it's looking now):



Diamond


Wrath



Evolutionistic (a new start, so no before pic)



Mermaid (a new start, so no before pic)


Ja seuraavaksi otan työn alle Intermission:in, tarvitsen isoja värialueita muutaman viikon intensiivisen pistelyn jälkeen (siis moni työ sisältänyt paljon värin vaihtoa).

And my next target will be Intermission, I really need some big blocks of colours after few weeks of confetti.